Meiltä saat kaikki tarvitsemasi LVI-työt ja putkityöt Porissa ammattitaidolla ja laadukkaasti toteutettuna. Olemme kokenut ja osaava toimija, ja otamme vastaan kaiken kokoisia töitä sekä urakoita koko Porin alueella. Tarjoamme kattavasti palveluita suunnittelun, asennuksen, huollon ja korjausten parissa ja räätälöimme palvelupakettimme juuri sinun tarpeitasi vastaavaksi. Kun tarvitset luotettavaa kumppania tekemään LVI-työt Porissa, ota meihin yhteyttä!


Kaikki LVI-työt Porissa laadukkaasti ja ammattitaidolla


Palvelemme sekä kotitalouksia että yrityksiä ja palveluvalikoimamme on laaja. Putkiasentajamme Porin alueella tulevat mielellään tekemään niin nopeita asennuksia, kiireellisiä korjauksia kuin suurempia urakoitakin. Mikään LVI-työ ei ole meille liian pieni tai suuri, vaan toteutamme jokaisen työn yhtäläisellä omistautumisella ja parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen pyrkien. Meillä työskentelee joukko ammattilaisia, joiden ammattiosaaminen ja palveluasenne ovat korkealla tasolla. Tiiminä olemme toisiamme kannustava ja yhteistyötä vaaliva joukko, joka haluaa jatkuvasti myös kehittää osaamistaan ja oppia uutta. Meille on tärkeää pysyä kärryillä alan uusimmista innovaatioista, sillä vain siten voimme tarjota kaikkein parhaita ja toimivimpia ratkaisuja asiakkaillemme.​

Yhteydenottolomake

Olemme luotettava kumppani kaikenlaisiin putkitöihin Porin alueella. Yrityksemme on taloudellisesti vakaalla pohjalla ja meiltä löytyvät kaikki alalla vaadittavat sertifioinnit ja luvat. Tärkeä toimintaamme ohjaava arvo on ympäristöystävällisyys, jonka huomioimme päivittäisessä työssämme. Voit luottaa siihen, että meiltä tilatut työt toteutuvat juuri niin kuin on sovittu, ja että pidämme asiakkaan ajan tasalla projektin edetessä. Myönnämme jokaiselle työllemme myös tyytyväisyystakuun.

Joustavuutta silloin kun sitä tarvitset



Olemme olleet alalla jo hyvän tovin ja luoneet toimivan palveluprosessin, jossa korostuu asiakkaan toiveiden ja tarpeiden huomioiminen. Alan ammattilaisina tiedämme, että toisinaan asiakkaat tarvitsevat joustavuutta ja siksi pyrimme olemaan asiakkaillemme mahdollisimman joustava kumppani. Räätälöimme palvelut asiakkaan tarpeiden mukaan ja kuuntelemme asiakkaan toiveita herkällä korvalla, sillä haluamme varmistua siitä, että työn lopputulos on asiakkaalle varmasti mieleinen. Teemme putkitöitä Porissa tarvittaessa myös ilta-aikaan ja viikonloppuisin, sillä olemme huomanneet, että moni asiakas arvostaa joustavuutta myös palvelujen aikatauluttamisen suhteen. Haluamme olla asiakkaidemme tavoitettavissa myös erilaisten ongelmatilanteiden ilmetessä ja siksi tarjoamme myös putkipäivystys-palvelua. Mikäli havaitset kotonasi esimerkiksi tukkeutuneen viemärin tai vesivahingon, voit mihin vuorokaudenaikaan tahansa soittaa päivystävälle putkimiehelle, joka saapuu huoltoautollaan kohteeseen tunnin sisällä soitostasi.​

Palveluvalikoimamme


Meiltä saat muun muassa seuraavat LVI-palvelut Porin alueella:


  • Putkiremontit
  • Tukkeutuneen viemärin avaus
  • Jäätyneen putkiston sulatus ja korjaustyöt
  • Päivystyspalvelu
  • Vesikalusteiden vaihdot ja asennukset
  • Viemäröinnit
  • Vedenpuhdistusjärjestelmät
  • Lämmitysjärjestelmien suunnittelu, asennus ja huolto


Älä huoli vaikka et löytäisi mainintaa tarvitsemastasi työstä. Palveluvalikoimamme on laaja, ja yllä olemme luetelleet vain kaikkein kysytyimmät työt. Voit ottaa meihin yhteyttä puhelimitse tai yhteydenottolomakkeen avulla kysyäksesi tarjousta tarvitsemallesi työlle.


Erikoisosaamisena putkiremontit



Toimintamme aikana olemme laajentaneet ja kehittäneet palveluitamme vastaamaan mahdollisimman hyvin asiakkailtamme tulevaa kysyntää. Vuosien varrella olemme hioneet erityisesti tarjoamaamme putkiremonttien palvelukokonaisuutta. Putkiremontin ajatellaan monesti olevan pitkä ja arkea hankaloittava projekti, mutta nykyaikaisilla työvälineillä, materiaaleilla ja tekniikoilla sen ei enää tarvitse olla sitä. Omakotitalon putkiremontti saadaan usein tehtyä alle viikossa, eikä asukkaiden tarvitse muuttaa sen ajaksi enää väistötiloihin. Haluamme kannustaa asukkaita asumaan kotonaan putkiremontin ajan, sillä siten voimme myös helpommin tiedottaa projektin etenemisestä sekä keskustella erilaisista ratkaisuista, jotta remontin lopputulos on asiakkaan kannalta mahdollisimman toimiva. Putkiremontti kannattaa aina hoitaa pois alta mieluummin ennaltaehkäisevästi, jottei ikääntynyt tai vaurioitunut putkisto pääse aiheuttamaan kalliita vahinkoja.​

​Huoltosopimukset



Tarjoamme asiakkaillemme myös räätälöitäviä huoltosopimuksia. Huoltosopimus on esimerkiksi yritysasiakkaille tai kiinteistönomistajille huoleton ratkaisu, jonka avulla hoituvat muun muassa kiinteistön LVI-huollot ja ylläpitotyöt. Kun teet kanssamme huoltosopimuksen, voit olla huolettomin mielin kiinteistösi LVI-järjestelmien suhteen. Sopimukseen voi sisältyä esimerkiksi säännöllisesti tehtävä LVI-järjestelmien tarkastus ja oma päivystyspalvelu kiireellistä putkiapua vaativia tilanteita varten. Sopimuksen sisältö on räätälöitävissä kunkin asiakkaan tarpeita vastaavaksi. Mikäli tarvitset huoltosopimusta, ota meihin yhteyttä niin teemme sinulle mielellämme alustavan tarjouksen.

Kattavat LVI-suunnittelupalvelut


Meiltä saat kattavat ja joustavat LVI-suunnittelupalvelut muun muassa saneeraus- ja uudiskohteisiin. LVI-suunnittelu on ollut osa palvelukokonaisuuttamme toimintamme alusta alkaen ja sillä on erittäin tärkeä rooli toimivan ja käytännöllisen kokonaisuuden mahdollistajana ja varmistajana. LVI-suunnittelun lähtökohtana tulee aina olla asiakkaan toiveet ja tarpeet. Siksi painotamme jokaisessa suunnitteluprojektissamme avoimen ja molemminpuolisen keskustelun merkitystä ja kuuntelemme asiakkaan toiveita aina tarkasti.

Myös suunnittelun kohteena oleva tila saattaa asettaa suunnitelmalle rajoitteita tai toisaalta mahdollistaa innovatiivisia ratkaisuja. Pidämme asiakkaan aina ajan tasalla projektin etenemisestä suunnittelun aikana ja käymme valmiin suunnitelman huolellisesti yhdessä läpi ennen kuin mitään päätetään lopullisesti. Tiimiimme kuuluu joukko kokeneita ammattilaisia, jotka osaavat ottaa suunnittelussa huomioon myös energiatehokkuuden, joka on monelle asiakkaalle tärkeä osa-alue. Kun tarvitset osaavaa tiimiä saneeraus- tai uudiskohteeseen, tulemme mielellämme avuksesi! Suunnittelussa hyödynnämme alan nykyaikaisia ohjelmistoja ja varmistamme, että sinun toiveesi otetaan suunnittelun aikana huomioon, jotta lopputulos palvelee tarpeitasi mahdollisimman hyvin.


Putkipäivystys Porin alueella


Meiltä saat nopeasti putkiapua silloin kun sitä tarvitset! Päivystävä putkimies Pori -palvelu toimii koko Porin alueella kellon ympäri jokaisena viikonpäivänä. Usein putkirikko tai -tukos sattuu juuri huonoimpaan mahdolliseen aikaan: keskellä yötä, lomalle lähdön kynnyksellä tai vieraiden ollessa kyläilemässä. Silloin putkiapua on saatava paikalle nopeasti.

Voit soittaa päivystysnumeroomme milloin vain, vaikka keskellä yötä tai juhannuksen juhlinnan lomassa. Jos huomaat kotonasi esimerkiksi merkkejä vesivahingosta, tukkeutuneen viemärin tai vuotavan hanan, putkiapua kannattaa pyytää paikalle viivyttelemättä. Rikkoutunut putki voi pahimmillaan aiheuttaa mittavat vahingot, joiden korjaus voi tulla kalliiksi. Siksi nopea reagointi, ongelman paikantaminen ja tarvittavien korjaustoimenpiteiden suorittaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Päivystävät putkimiehemme Porissa ovat yrityksemme kokeneimpia työntekijöitä, joilla on kokemuksen tuomaa ongelmanratkaisutaitoa ja osaamista. Kun soitat päivystyspalveluumme, putkimies saapuu kohteeseen tunnin sisällä soitostasi. Huoltoauton työkaluilla ja materiaaleilla ongelma saadaan paikannettua ja korjaustoimenpiteet aloitettua nopeasti. Älä siis epäröi olla meihin yhteydessä ja tallenna numeromme puhelimeesi nyt, jotta saat tarvittaessa putkiavun paikalle mahdollisimman nopeasti.

Pyydä ilmainen tarjous


Toteutamme laadukkaasti ja ammattitaidolla kaiken kokoiset putkityöt Porin alueella. Palveluvalikoimamme on monipuolinen ja osaamisalueemme laaja, joten tarvitsemasi työ sujuu meiltä kokemuksen tuomalla osaamisella varmoin ottein ja tehokkaasti. Tarkasti suunniteltujen palveluprosessiemme sekä tehokkaiden alihankintaketjujemme ansiosta hintatasomme on asiakkaille edullinen ja erottuu edukseen Porin seudulla. Laadukkaan työnjäljen lisäksi panostamme asiakaskohtaamiseen ja ystävälliseen sekä helposti lähestyttävään asiakaspalveluun. Meille asiakkaan tyytyväisyys on aina ensiarvoisen tärkeää ja siksi myönnämme jokaiselle työllemme myös tyytyväisyystakuun.

​Teemme sinulle mielellämme tarjouksen, josta näet alustavan kustannus- sekä aikatauluarvion tarvitsemallesi työlle. Mikäli tarjous on sinulle mieleinen, jatkamme keskustelua, räätälöimme tarjouksen toiveidesi mukaan ja teemme sopimuksen. Työ toteutuu sovitun aikataulun mukaisesti ja saat työlle tyytyväisyystakuun. Kannattaa huomioida, että meiltä tilatut työt kuuluvat myös kotitalousvähennyksen piiriin. Muistathan, että meiltä saat myös tarpeisiisi räätälöitävät huoltosopimukset. Tarjouksen pyytäminen ei maksa sinulle mitään eikä sido sinua mihinkään. Voit soittaa meille tai jättää meille viestin sivuiltamme löytyvän yhteydenottolomakkeen avulla. Kuulemme sinusta mielellämme lisää ja odotamme yhteydenottoasi!

Pyydän tarjousta
Share by: